Oh6yf

Podcastit – huumori

Digitaalisen vallankumouksen kädet ulottuvat myös huumorin maailmaan. Ennen aikaan oli vaikea kuvitella, että komediaa voisi esittää ilman visuaalista elementtiä, mutta tänä päivänä parhaat naurut voi saada esimerkiksi oman auton ratissa matkalla töihin.

Kuinka tämä onnistuu käytännössä? Kyse on uudesta audioviestinnän muodosta nimeltä podcast. Podcast toimii kuten radio, mutta usein ilman mainoksia. Parasta podcasteissa on se, että niitä voi perustaa kuka tahansa. Eli mikäli sinulla on koomikon piileviä kykyjä mutta olet liian ujo esiintymään lavalla, voit perustaa oman huumoripohjaisen podcastin ja levittää hyvää mieltä ympäri internetiä.

RadioRockin kanavalta kuulee tänä päivänä parasta podi-huumoria. Hupaisat juontajat, hullunhauskat sketsit sekä luovat teemat ovat iskeneet monen kuulijan huumorinystyröihin. RadioRock pitää mielessään myös, että nykyään kuuntelijoilla on käytössään älypuhelimet tarkoittaen, että käyttäjillä on enemmän omaa aikaa valita koska ja mitä he kuuntelevat.

Jos sinulta taittuu englannin kieli paremmin kuin Mika Häkkiseltä, sinun kannatta ehdottomasti ladata iTunes alustalta amerikkalaisia huumoripodcasteja. Yhdysvaltojen koomikot ovat ymmärtäneet, että podcastit ovat digitaalisen huumorin uusi ovi. Listalta löytyy kirjaimellisesti tuhansia eri podcasteja, joissa käsitellään päivän polttavia aiheita pilke silmäkulmassa.

Mikä tärkeintä kaikki podcastit ovat ilmaisia eikä sinun siis tarvitse maksaa kertamaksuja tai kiinteitä kuukausimaksuja hyvien naurujen vuoksi. Ja, koska älypuhelimen muisti mahdollistaa satojen podcastien lataamisen, voit valita päivittäin erilaisia lähetyksiä, mikäli oma suosikkikanavaa ei ole livenä tarjolla päivittäin.

posted by seppanen in Vinkit and have Comments Off on Podcastit – huumori