Oh6yf

Musiikkia netissä

Striimaa musiikkia

Kuka kummajainen maksaa musiikista tänä päivänä? Me suomalaiset olemme sisimmiltään rehellisestä kansaa emmekä – poikkeuksia lukuun ottamatta – halua ottaa toiselta ilman lupaa tai maksamatta. Ajan hengen muuttuessa varsin radikaalisti teknologian vallankumouksen syövereissä, musiikista maksaminen alkaa myös hiljalleen loppua.Kulutuspsykologian kannalta katsottuna alttius hyödykkeestä tai palvelusta maksamiseen laskee sitä mukaan kun maksavien kuluttajien määrä laskee. Käytännössä siis mikäli kymmenestä ihmisestä enemmistö päättää olla maksamatta palvelusta tai tuotteesta, kuten tässä tapauksessa musiikista, jäljellejäävien mielissä on myös lopettaa musiikista maksaminen.Musiikin striimaaminen on uuden ajan tapa kuunnella musiikkia. Enää kuluttajien ei tarvitse ostaa koko albumia, vaan he voivat valita vapaasti mistä kappaleista he ovat valmiita maksamaan. Ja mikä parasta, kiinteällä kuukausimaksulla kuluttajat voivat kuunnella rajattomasti musiikkia verkon kautta!Esimerkiksi suositut Spotify ja Deezer-palvelut veloittavat kiinteän kuukausimaksun käyttäjältä, joka taas voi kuunnella verkon kautta rajattomasti palvelussa olevia kappaleita. Myös maksuton kuunteleminen on mahdollista, mutta tällöin kappaleiden joukossa on lukuisia ei-niin-korvaa-hiveleviä mainoksia. Käyttäjä ei välttämättä voi ladata kappaleita omalle laitteelleen, mutta kappaleiden kuuntelu onnistuu usein myös offline-tilassa.Kolmas mainio vaihtoehto on Pandora, joka tunnetaan enemmän verkkoradiona. Homma toimii niin, että käyttäjä ns. rakentaa itselleen musiikkimakunsa mukaan oman radiokanavansa, jota hän voi siiten verkon kautta kuunnella rajattomasti.Vaihtoehtoja musiikinkuunteluun löytyy rajattomasti. Esimerkiksi SoundCloud ja Amazon Music ovat myös varteenotettavia vaihtoehtoja musiikinystäville ja hyväksi onneksi lähes kaikki vaihtoehdot tarjoavat ilmaisia kokeilujaksoja ilman sitoutumista.

posted by Elian Howell in Vinkit and have Comments Off on Striimaa musiikkia